lauantai 31. lokakuuta 2015

Kirjontaharjoitteita

Jämälangoista syntyi kämmekkäät. Kovasti tekisi mieli opetella kirjontaa ja tässä on ensimmäinen kokeilu. Kuvissa kuvio ei kovin hyvin erotu, mutta merihevonen se on ja tehty silmukoita jäljittelemällä.

Pikku hiljaa pitäisi ruveta joululahjatalkoisiin. Kaikki on mietittynä ja sehän on jo paljon, mutta saattaa tässä vielä kiire tulla...

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Ystävällisyys

Nämä miestenkokoa olevat villasukat lähtevät postissa SPR:lle, turvapaikanhakijalle annettavaksi. Haluan osallistua ja olla avuksi tavalla, jonka osaan.
Tässä eräänä iltana opettelin Youtube:n avustuksella makramee-punontaa ja värkkäsin rannekorun. Ystävällisyys - välillä tutuu, että se on meiltä ihmisiltä kateissa, ympäri maailman.

perjantai 2. lokakuuta 2015

Järjestys

Olkalaukkuni sisältää paljon tarpeellista tavaraa ja siksi laukussa pitää olla paljon lokeroita ja taskuja. Myös erinäiset pienet pussukat ovat tarpeellisia ja niitäkin laukustani löytyy useampi. Järjestyksen ihmisenä laukun sisällön pitää olla järjestykessä ja helposti löydettävissä. (Tässä kohtaa ystäväni sanoisi, että pieni kaaos ja epäjärjestys on aina hyvästä. En allekirjoita.)

No, ajelehtiville kynille virkkasin pienen penaalin. Johan helpotti taas...